Sunday 15 June 2014

The view of the day


Vietämme tosiaan viimeistä viikonloppuamme täällä Saksassa, enkä voisi kuvitella ihanampaa tapaa viettää sitä! Jo aikoja sitten sanoin avomiehelleni, että meidän pitää yhdessä kokea pala eteläisintä Baijeria ja nähdä Neuschwansteinin linnan upeat maisemat - ja vaikka matkamme jäi ihan viime tippaan, olen onnellinen, että saimme tehtyä sen. 

Edellisen kerran olen vieraillut näissä maisemissa lähes viisitoista vuotta sitten, joten itsekin ihailin maisemia ihan uusin (tai ainakin varttuneimmin) silmin. Vaikka aamun auringonpaiste vaihtui iltapäivän harmauteen, Schwangaun henkeäsalpaavat maisemat jaksoivat ihastuttaa meitä.

Muutama teistä ehtikin jo kysellä kuvia linnasta ja niitä on tulossa varmasti vielä lisää. Meillä on kuitenkin tiedossa aktiivinen aamupäivä (jonka aloitinkin jo pikaisella aamulenkillä), joten on aika vetää lenkkarit uudestaan jalkaan ja suunnata ulos auringonpaisteeseen. Mukavaa sunnuntaita!

4 comments:

  1. Ihan mieletön näky! Menee ihan kylmät väreet.

    Voi että, olen osin niin vihreänä sinulle kun saat elää ja asua noin huikeissa paikoissa - tiedän siinä olevan omat vaikeutensakin, mutta se myös antaa niin kovin paljon. Varsinkin nyt kun itse haaveilen taas ihan hurjasti ulkomaille muutosta..! Nauti! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, ymmärrän kyllä hyvin, mitä tarkoitat - tosin itse aina välillä kaipaan, että olisi mahdollisuus tulevaisuudessa asua vielä Suomessa. Tällä hetkellä näin on kuitenkin hyvä ja olen kiitollinen, että saamme nähdä maailmaa tällä tavalla, vaikka ajoittain se hurjan raskasta onkin.

      Olen muuten innolla lukenut teidän matka-suunnitelmia, teillä on tiedossa varmasti todella huikea matka! <3

      Ihanaa viikkoa Ninnumaaria! :)

      Delete
  2. On kyllä satumainen maisema ! Tsemppiä muuttohommiin ! :)

    ReplyDelete