Saturday 13 September 2014

Kamerani - Olympus PEN



Oikein hyvää huomenta! Itse heräilin tänään jo hieman kuuden jälkeen; hipsin keittiöön, keitin itselleni suuren pannun vihreää teetä ja aloin käymään läpi viime aikoina kameraan tallentuneita kuvia. Kamera onkin ehdottomasti yksi bloggaajan tärkeimmistä työvälineistä; valokuvaus, sekä kuvien selaaminen ja muokkaaminen haukkaavat ison palasen bloggaamiseen käytetystä ajastani.

Minulla on käytössä kaksi kameraa: avomieheni Canonin 7D-järjestelmäkamera ja kuvissakin näkyvä Olympuksen pieni tehopakkaus. Olympus Pen on osoittautunut parin vuoden aikana mitä mainioimmaksi työkaveriksi, sillä pikkuinen kamera sujahtaa helposti laukkuun ja kuvanlaatu on todella hyvä - esteetikkona pidän toki myös kameran kauniista muotoilusta ja raikkaasta valkoisesta väristä. Kannan kameraa mukanani oikeastaan aina ja nyt uuden kotikaupungin myötä olen innostunut valokuvauksesta taas entistä enemmän. Olipa kyseessä sitten postauksen arvoinen ravintolavinkki, kukkasin koristellut parvekkeet tai asukuvat - rakastan etsiä kauniita asioita ympäriltäni!

Uusien kotikulmien lisäksi kamerani on ollut entistä ahkerammassa käytössä uuden, Olympukselta saamani objektiivin myötä - sain nimittäin entisen 45mm 1:1.8 objektiivin rinnalle uuden 25mm:n 1:1.8 objektiivin, enkä voisi olla tyytyväisempi tähän kompaktiin tehopakkaukseen. Uusi objektiivini on päässyt viime päivinä kovaan käyttöön ja se sopiikin mitä mainioimmin Pariisin kapeiden katujen, ruoka-annosten ja maisemien kuvailuun!

__________________


Tänään aiomme muuttojuttujen sijaan keskittyä nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Printempsin ja muutaman sisustusliikkeen lisäksi minulla on mielessä eräs kiva lounaspaikka... Mukavaa viikonloppua kaikille!


4 comments:

  1. Kiitos hyvästä kameravinkistä! Minulla on uusi hankintalistalla ja on kiva lukea muiden bloggarien kamerakokemuksista. Jos nyt vielä voin itseäni bloggariksi mainita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämpimästi suosittelen näitä Olympuksen minijärkkäreitä - tällä hetkellä kolmella perheessäni (mukaan lukien avomieheni perhe) löytyy Olympus Pen! Kuvanlaatu on todella hyvä, objektiivivalikoima kattava (parilla pärjää jo pitkälle), perussäädöt on helppo oppia ja kamera mahtuu pieneenkin käsilaukkuun.

      Kävinkin jo kurkkaamassa blogiasi - matkakuume sen vain kasvaa! :D

      Delete
  2. hei miten pariisissa asuessani suojelet itseäsi taskuvarkailta ja muilta varkailta? pariisihan on tunnettu taskuvaras ongelmasta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa,

      Taskuvarasongelma on tosiaan viimeisen vuoden parin aikana ihan räjähtänyt Pariisissa. :/ Etenkin metrossa ja turistipaikoilla kannattaa olla tarkkana; laukun vetoketju kiinni, lompakot ja muut arvoesineet turvassa (ei esimerkiksi takataskussa) ja kamera tiukasti kädessä. Itse osaan usein myös katsoa, kun metroon saapuu taskuvarasporukka (ovat valitettavan usein helposti tunnistettavia kun täällä liikkuu paljon) ja silloin olen erityisen tarkkaavainen laukkuni kanssa. Myös kivelliset kihla- ja vihkisormukset kannattaa kääntää kämmenen puolelle metrolla matkustaessa ja kaulakoru sujauttaa paidan alle piiloon. Kadulla kävellessä kannattaa tietenkin myös miettiä, kenen kanssa pysähtyy puhumaan (esim. allekirjoittamaan addresseja), ettei joku tyhjennä taskuja sillä välillä.

      Itse olen onneksi välttynyt taskuvarkailta, vaikka olen usein liikkeellä kameran kanssa ja turistipaikatkin ovat aika tuttuja. En myöskään ole joutunut kokemaan oloani turvattomaksi, vaikka pikkukaupungin tytölle meno on täällä aika erilaista.

      Delete